lauantai 26. huhtikuuta 2014

Focaccia

Viikonlopun herkutteluihin leivoin tänään Focaccia-leipää ja ei voi kuin sanoa NAM! Melkein yksinään söin jo puolet leivästä :) Leivän teko on yksinkertaista ja tässä antamani täytteet saa korvata aivan millä haluaa. Omasta makukysymyksestähän on kyse :)

Ainekset

500g karkeaa, vaaleaa leipäjauhoa (itse käytin ihan perus vehnäjauhoa)
1 rkl kuivattua basilikaa
0,5 tl sokeria
2 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
3,25 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä

Päällys

4 tomaattia
150 g pekonikuutioita
1 porkkana
pieni kesäkurpitsa
suolaa, pippuria, basilikaa, oliiviöljyä. Päällys-suolana käytin karkeaa merisuolaa ja suosittelen! Tekee focacciasta taivaallisen hyvää!

Laita jauhot, kuivattu basilika, sokeri, hiiva ja suola kulhoon. Sekoita keskenään vesi ja oliiviöljy ja kaada kuivien ainesen sekaan. Työstä notkeaksi taikinaksi ja lisää tarvittaessa vettä mikäli taikina tuntuu liian kuivalta. Vaivaa taikinaa työpöydällä 10 minuuttia tai kunnes on pehmeä ja joustava. Hyvänä vinkkinä voisin antaa, että kun taikina tuntuu tahmealta, muttei tartu enää työstäessä pöytään, on se valmista.


Siirrä taikina öljyttyyn kulhoon, peitä tuorekelmulla ja laita lämpimään paikkaan. Minulla se tarkoittaa tiskiallasta, jonne on laskettu lämmintä vettä.. Tiedä sitten onko hyvä tapa, mutta ainakin toimii! :)
Anna taikinan kohota 1 tunnin ajan tai kunnes on kohonnut kaksinkertaiseksi.

Kohoamisen aikana käytin tomaattipalat uunissa 140-asteessa, noin 30 minuuttia. Niiden päälle tuli suolaa ja mustaa pippuria. Samalla paistoin pekonikuutioita, porkkanapaloja ja kesäkurpitsaa pannulla.


Kun taikina on kohonnut niin kaada se leivinpaperin päälle pellille ja levitä se käsin haluamaasi muotoon. Itse tein pyöreän, vaikkapa suorakaide on käytetyin muoto.  Tämän jälkeen töki sormillasi focaccian pintaan kuoppia ja laita täytteet. Voi olla tarpeen myös hieman painella täytteitä taikinaan mikäli ovat isoja ja haluat varmistaa niiden pysyvyyden :) Anna kohota vielä 10 min ja paista 220-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia, kunnes on kullanruskea. Voit halutessasi pirskotella tässä vaiheessa päälle oliiviöljyä ja laittaa basilikanlehtiä, mutten kokenut sitä tarpeelliseksi.

                   Parasta heti lämpimänä tarjottuna!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin merkiksi vierailustasi :)