tiistai 8. huhtikuuta 2014

Rapeakuorinen leipä


Kyseessä on täysin vehnäleipä ja sellaisena se pidettäköön. En itse ole suuri vehnäleipien ystävä ja siksi kokeilin ohjeella tehdä myös sekaleivän. Tulos oli kuiva, tiivis käntty , joka jouti jo seuraavana päivänä roskiin. Vehnäversio onnistui taasen täydellisesti ja säilyi hyvänä monta päivää. Suosittelen siis pitäytymään ohjeessa! :) Ohjeessa ei itsessään ole paljon suolaa, mutta omaan makuuni olisi ehkä sopinut hitunen lisää makua tuomaan.

Tarvikkeet:
leipävuoka
öljyä voiteluun
1 kananmuna
1 keltuainen
kädenlämpöistä vettä
500 g vehnäjauhoa, lisäksi jauhoittamiseen
1,5 tl suolaa
2 tl sokeria
1 tl kuivahiivaa (kyllä, vain 1 tl riittää tähän ohjeeseen)
2 rkl voita kuutioituna

-Vatkaa kevyesti muna ja munankeltuainen ja lisää joukkoon vettä sen verran, että saat yhteensä 3 dl nestettä. Sekoita hyvin.
-Pane jauho, suola, sokeri ja hiiva isoon kulhoon. Lisää huoneenlämpöinen voi ja hiero sormilla murumaiseksi taikinaksi. Tee keskelle kolo, lisää munaseos ja vaivaa taikinaksi
-Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa 10 MINUUTTIA tai kunnes taikina on notkea ja joustava. Pane taikina öljyttyyn kulhoon, peitä tuorekelmulla ja anna kohota lämpimässä kaksinkertaiseksi, aikaa kuluu n. 1 h.
-Voitele leipävuoka öljyllä. Kumoa taikina jälleen pöydälle ja vaivaa minuutin ajan notkeaksi. Muotoile taikina vuoan mittaiseksi, mutta 3 kertaa leveämmäksi. Taita taikina kolme kertaa pituussuunnassa ja laita vuokaan saumapuoli alaspäin. Peitä leipä ja anna nousta jälleen lämpimässä n. 30 min tai kunnes taikina on noussut vuoan reunojen yli.
-Paista leipää 220 asteisessa uunissa kunnes se napakka ja kullanruskea. Aikaa itselläni meni puolisen tuntia.


Vinkki:
-Leipä kannattaa todellakin kohottaa vuoassaan jo mahdollisimman isoksi, sillä uunissa se ei enää paljoa kohoa
-Tiedät leivän olevan kypsä kun koputat sen pohjaa ja se kuulostaa ontolta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin merkiksi vierailustasi :)