Ainekset
500g karkeaa, vaaleaa leipäjauhoa (itse käytin ihan perus vehnäjauhoa)
1 rkl kuivattua basilikaa
0,5 tl sokeria
2 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
3,25 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä
Päällys
4 tomaattia
150 g pekonikuutioita
1 porkkana
pieni kesäkurpitsa
suolaa, pippuria, basilikaa, oliiviöljyä. Päällys-suolana käytin karkeaa merisuolaa ja suosittelen! Tekee focacciasta taivaallisen hyvää!
Laita jauhot, kuivattu basilika, sokeri, hiiva ja suola kulhoon. Sekoita keskenään vesi ja oliiviöljy ja kaada kuivien ainesen sekaan. Työstä notkeaksi taikinaksi ja lisää tarvittaessa vettä mikäli taikina tuntuu liian kuivalta. Vaivaa taikinaa työpöydällä 10 minuuttia tai kunnes on pehmeä ja joustava. Hyvänä vinkkinä voisin antaa, että kun taikina tuntuu tahmealta, muttei tartu enää työstäessä pöytään, on se valmista.
Siirrä taikina öljyttyyn kulhoon, peitä tuorekelmulla ja laita lämpimään paikkaan. Minulla se tarkoittaa tiskiallasta, jonne on laskettu lämmintä vettä.. Tiedä sitten onko hyvä tapa, mutta ainakin toimii! :)
Anna taikinan kohota 1 tunnin ajan tai kunnes on kohonnut kaksinkertaiseksi.
Kohoamisen aikana käytin tomaattipalat uunissa 140-asteessa, noin 30 minuuttia. Niiden päälle tuli suolaa ja mustaa pippuria. Samalla paistoin pekonikuutioita, porkkanapaloja ja kesäkurpitsaa pannulla.
Parasta heti lämpimänä tarjottuna!