keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pääsiäisherkkuja vol. 1

Huomenna alkaa tämän talouden pääsiäisen vietto ja mitä pääsiäinen olisikaan ilman asiaankuuluvia herkkuja? Jokaisella perheellä on varmasti omat perinteensä, mutta meillä siihen kuuluu kakku, jonka olen saanut ilokseni jo useamman vuoden ajan tehdä :) Tänä vuonna toteutin kylkiäiseksi myös voileipäkakun, joka on esittelyssä toisen kerran.

Tähän täytekakkuun idean poimin täysin kinuskikissalta. Hän oli tehnyt marjastajan onnittelukakun, mutta itse muokkasin ulkonäön pääsiäiseen sopivammaksi :)  Myöskään täytteet eivät ole samat vaan tähän kakkuun sisälle tuli persikkaa ja mustaviinimarjaa. Tarkoitus oli tehdä persikka-lakkakakku, mutta valitettavasti kauppani pakasteessa ei ollut tarvittavaa marjaa, joten tyydyin toiseen happamaan antamaan muuten makeaan kakkuun piristystä. En tähän ohjetta nyt laita, sillä se on aikalailla kopioitu edellä mainitulta sivustolta :)



Kuvassa kakku onkin jo koottu ja aloitan pohjustamaan pursotustani ohuella kerroksella kaakaokermaa. Kerma kannattaa vatkata mahdollisimman tuhdiksi, mutta varo ettei mene silti voiksi! :)

Persikkakerroksiin lisäsin keltaista pastaväriä saadakseni kakusta vielä enemmän pääsiäiseen sopivamman, mutta mustaviinimarjakerrokset ovat 100 % vapaat väriaineista. Marjoista itsestään kun tuli jo niin herkullinen vaaleanpunainen väri!

Pahoittelen allaolevan kuvan laatua. Kakku ei näytä parhaimpia puoliaan, sillä otin kuvan heti koristelun jälkeen ja siksi koripursotus on vielä hieman "löysän" näköistä. Jääkaapissa onneksi kovettui :) Korin sangat tein valkoisesta sokerimassasta, sillä mistään ei löytynyt valmista ruskeaa massaa tai edes väriä! Yritin kotona sekoittaa muista pastaväreistä ja lisätä sen valkoisen joukkoon, mutta tulos oli aivan kaamea ja jouti roskiin, sillä massa ei edes kovettunut vaan mureni. Vasta tänään löysin ruskeaa pastaväriä, jolla sain edes hieman jälkikäteen maalattua :) Ps. Kuten näette niin taloudesta ei löydy varsinaista Da Vinciä. mutta kelpaa meidän pääsiäispöytään ;) Ihan hyvin kaikki kuitenkin onnistui ottaen huomioon, että ensimmäisen kerran edes kokeilin koripursotusta! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin merkiksi vierailustasi :)