Kokeilin pari päivää sitten elämäni ensimmäisen kerran tehdä macaronleivoksia. Kaikki kunnia niille, jotka osaavat tämän taidon, sillä se ei ole helppoa. 1. eräni näytti littanilta, vihreiltä pannukakuilta eikä todellakaan ollut sitä mitä näiden leivosten kuuluisi olla. Maku oli sentään mitä pitikin: Pistaasi.
ÄLKÄÄ TEHKÖ TÄLLAISIA ------->
Enpä osaa sanoa mikä lopulta oli ongelmana, ehkä en vatkannut valkuaisia tarpeeksi kauan ennen kuivien aineiden lisäystä :)
2. erä näytti jo hiukan paremmalta, tällä kertaa vatkasin kauemmin, mutta pahus.. Nehän halkeilivatkin uunissa ja muutenkin murenivat. Maku oli sentään hyvä: mustikka. Värjäämiseen ja makua tuomaan käytin ainoastaan BIOKIAn 100 %:sta mustikkajauhetta.
3. erän tein vasta seuraavana päivänä ison tiskivuorenkin vuoksi sekä kerätäkseni lisää voimia ja tietoja macaronien saloista. Nyt muutin ohjetta. Erät 1 ja 2 tein vatkaamalla valkuaiset ja sokerin kovaksi vaahdoksi ja lisäämällä sen jälkeen mantelijauheen ja pienen ripauksen perunajauhoja. Kolmannen erän tein vatkaamalla valkuaiset yksinään vaahdoksi ja samalla keittäen 2,5 dl sokeria+1dl vettä aina noin 120 asteeseen (Kuuma/Italialainen marenki) Tämän jälkeen yhdistin sokeriliemen ohuena nauhana valkuaisiin, jatkaen vatkausta niin kauan kunnes seos oli kiiltävää ja huoneenlämpöistä. Aikaa tähän meni noin 10-15 min. Tämän jälkeen lisäsin mantelijauheen, perunajauhoja että tällä kertaa lakritsijauhetta.
Täytteen tein macaroneihin ihan voin, tomusokerin ja lakritsijauheen sekoituksesta ja ainakin hävisivät nopeasti maistelijoideni suihin, eli taisivat onnistua :)
Vinkkejä ja ajatuksia:
- Kun pursottaa macaronit joko macaronpellille tai leivinpaperille niin niiden tulee antaa levätä 20-30 min tai niin kauan kunnes pinnalle muodostuu kalvo. Tässä kohtaa ei kannata pelata varman päälle ja unohtaa macaronit pöydälle tunniksi, sillä sekin voi pilata ne. Macaronit ovat kuin lapsia, joille ei voi kääntää hetkeksikään selkäänsä.
-Yleensä macaronit värjätään elintarvikeväreillä, mutta itse tykästyin käyttämään ihan luonnollisia aineita, kuten juurikin tuota lakritsi- tai mustikkajauhetta, josta saadaan myös luonnollinen ja puhdas maku.