perjantai 6. maaliskuuta 2015

Sitruunainen piilokuviokakku

Ohje on poimittu kinuskikissalta pienellä muutoksella :)


Perustaikina:
225 g voita tai margariinia
3 dl sokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 dl kevytkermaa
1 sitruunankuori että -mehu

Tumma taikina:
1/3 perustaikinasta
2 rkl kaakaojauhetta

Kuorrute:

35 g voita
120 g tummaa suklaata
Sitruunankuorta

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen vatkaten. Yhdistä vehnäjauhot, joissa sitruunankuori ja leivinjauhe. Lisää taikinaan jauhoseos vuorotellen kevytkerman kanssa, johon on lisätty 1 sitruunan mehu.
2.  Erota taikinasta kolmasosa ja lisää siihen kaakaojauhe. Levitä pellille leivinpaperin päälle 1 cm:n paksuiseksi levyksi. Paista 200 asteessa noin 13 minuuttia. Jäähdytä.
3. Voitele ja korppujauhota leipävuoka (tilavuus 1,5 litraa). Levitä pohjalle 1 cm vaaleaa taikinaa. Ota tummasta kakkupohjasta muotilla kuvioita. Laita kuviot vuokaan tiiviiksi jonoksi. Huomio suunta: kumottaessa kuvio kääntyy toisinpäin.
4. Täytä vuoka vaalealla taikinalla lusikoimalla sitä vuorotellen keskiosan molemmille puolille. Levitä loput taikinasta kuvioiden päälle.  Paista 200 asteessa noin 50 minuuttia. Anna seistä hetken aikaa vuoassa. Kumoa ja jäähdytä.

5. Sulata voi kattilassa. Ota liedeltä ja paloittele joukkoon suklaa. Sekoita, kunnes kuorrute on tasaista. Jatka sekoittelua tarvittaessa lieden päällä miedoimmalla lämmöllä. Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille. Ripottele päälle sitruunankuoriraastetta. Anna jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa 2 cm levyisiksi paloiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin merkiksi vierailustasi :)