perjantai 24. huhtikuuta 2015

Pizzaperjantai!

Oi, oi, oi! Koulussa paistettiin tänään pitsoja ja voi sitä tuoksua! Tuntui, ettei voi olla parempaa kuin arinauunissa paistettu pitsa. Itsekin pääsin valmistamaan näitä herkkuja ja omista kätösistäni syntyi havaji- sekä kebabpitsaa. Ohjeet meillä ovat reilusti isompiin määriin, mutta tässä teille ohje 1 isoon pitsaan:

Pohja:
  • 3 dl vettä
  • n. 8 dl vehnäjauhoja (taikina saa jäädä löysäksi)
  • 2 tl suolaa
  • 0,5dl oliiviöljyä
  • 1pkt (11g) kuivahiivaa
Mittaa kädenlämpöistä vettä kulhoon. Sekoita joukkoon öljy, suola ja jauhot, joihin on lisätty kuivahiiva. Vaivaa käsin 5-7min tai koneella 3-4 min, jotta taikinasta tulee yhtenäinen. Taikina saa jäädä tahmeahkoksi, koska siihen lisätään reilusti jauhoja kaulaamisen yhteydessä.

Kun taikina on valmis, kippaa se reilusti jauhotetulle pöydälle ja anna levätä 10 minuuttia. Pyöritä taikina palloksi ja aseta se puulevylle/isolle lautaselle tms. Peitä muovilla/liinalla ja laita jääkaappiin täytteiden valmistuksen ajaksi.

Täytteitähän jokainen laittaa oman maun mukaan ja määrät vaihtelevat sen mukaisesti. Tässä alla siis meidän makuyhdistelmiä ilman mittoja:


Kastike:

Mutti-tomaattipyrettä
pizzamaustetta
chilijauhetta
valkosipulijauhetta



Ainekset sekoitetaan yhteen ja keitetään 20-30 minuuttia. Mausta tulee täyteläisempi.

Täytteet:

Kinkku
Tomaatti
Ananas
Sinihomejuusto
Juustoraaste
__________________________

Kebab
Sipuli
Tomaatti
Juustoraaste

 Kun täytteet ovat valutettu, pilkottu ja otettu esille, ota pitsataikina kylmästä ja kauli se niin ohueksi kuin vain saat. Meidän pohjamme olivat noin 3 mm paksuisia Levitä päälle tomaattikastike, lihat ja kasvikset ja lopuksi kruunaa pitsa juustoraasteella. Paista pitsaa 250 asteessa, kunnes juusto on saanut kauniisti väriä.


Ahkerat leipurimme ikuistamassa tekelettään blogin pitäjän tapaan ennen maistelua :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin merkiksi vierailustasi :)