Ennen pääsiäistä ehdin julkaista teille kuvat kakustani, mutta tässä olisi paluu siihen kirjoitukseen ja tarkemmat selitykset eri vaiheille ja tekotavoille :) Kakku on valmistettu tämän ohjeen mukaan: Porkkanakakku. Ohjeen tein 2x-määränä, joten siitä riitti isoon vuokaan. Huom. Alkuperäinen ohje 15 cm vuokaan.
Kakun täytteeksi tuli:
200 g sitruunatuorejuustoa
3 dl kuohukermaa
2 dl maitorahkaa
1 sitruunan kuori + ½ mehu
Ripaus sokeria
3 rkl vaniljakreemijauhetta
Lisäsin sekaan vielä rouhittuja pähkinöitä ja kuivattuja aprikooseja
Kakkua ei tarvinnut ollenkaan kostuttaa mikä on aina hyvä juttu. Itse tunnun murehtivani useinkin onko liian vähän kosteutettu vai jopa liian paljon. Kun olin saanut kakun täytettyä ja pinottua, laitoin sen kylmään. Annoin jähmettyä 2 h. jonka jälkeen käänsin kakun ylösalaisin kakkupahvien avulla ja veistin siitä korin muotoisen. Jos kakun hajoaminen kääntelyissä ja leikkauksessa hirvittää, suosittelen kakun pakastusta ensin. Näin on myös enemmän aikaa koristella, kesällä varsinkin hyvä juttu :)
Puukuviosivujen päälle pyöritin samasta massasta tangon, josta tuli korin reuna. Samalla se kätki levyjen päät. Hauskin osuus tuli ehdottomasti seuraavaksi: Ruoho. Tämän tehtävän voi antaa kelle vain, vaikka lapsilleen :) Otetaan vihreää marsipaania, pyöritellään reilussa tomusokerissa ja puristetaan valkosipulinpuristemalla kakun päälle. Kaunista ja todella aidon näköistä.
Pääsiäisruoho ;) |
Pääsiäispupu koristeen että narsissit olin valmistanut ennakkoon jo kuluvalla viikolla. Pupun saat tehtyä ottamalla valkoisesta marsipaanista ympyrän ja muotoilemalla sen vaikka kelmulla päällystetyn mandariinin päälle. Näin se kuivuu kauniin pyöreäksi. Tassut leikkasin ihan vapaalla kädellä samasta massasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän viestin merkiksi vierailustasi :)