Aikaa piirakan tekoon menee jonkin aikaa, varsinkin jos otetaan huomioon jähmettymiset, mutta voin luvata sen olevan sen arvoista! :D
225 g kuorittuja parapähkinöitä
4 rkl kidesokeria
4 tl sulaa voita
Täyte:
2 ½ dl maitoa
2 tl liivatejauhetta
115 g hienoasokeria
2 kananmunaa, keltuainen ja valkuainen eroteltuna
225 g karkeasti pilkottua tummaa suklaata
1 tl vaniljauutetta
1 ½ dl kuohukermaa
2 rkl pilkottuja parapähkinöitä koristeeksi
Jauha parapähkinät monitoimikoneessa tai käsin
jauheeksi. Lisää sokeri ja sulatettu voi ja sekoita. Kaada seos pyöreään
piirakkavuokaan (halkaisija 23 cm) ja levitä lusikalla pohjalle ja
reunoille. Paista 200 asteeseen lämmitetyssä uunissa 8-10 minuuttia tai
kunnes piirakkapohja on kullanruskea. Pane sivuun jäähtymään.
Täyte: Kaada maito kuumuutta kestävään kulhoon ja ripottele liivate pinnalle. Anna sen pehmetä pari minuuttia ja aseta kulho sitten kiehuvan vesikattilan ylle. Hämmennä sekaan puolet hienostasokerista, molemmat munankeltuaiset ja kaikki suklaa. Sekoita jatkuvasti miedolla lämmöllä 4-5 minuuttia, kunnes liivate on liuennut ja suklaa sulanut.
Ota vesihauteesta ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita mukaan vaniljauute, kääri tuorekelmuun ja laita jääkaappiin 45-60 minuutiksi kiinteytymään.
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita enemmistö suklaaseokseen. Jätä pieni määrä koristelua varten. Vatkaa munanvalkuaiset erillisessä puhtaassa, rasvattomassa kulhossa ilmaviksi. Lisää 2 tl jäljellä olevasta sokerista ja vatkaa kovaksi. Sekoita mukaan loput sokerista ja sekoita sitten munanvalkuaiset suklaaseokseen.
Kaada täyte piirakkapohjalle ja laita jääkaappiin 3 tunniksi.
Koristele piirakka säästämälläsi kermavaahdolla ja pilkotuilla pähkinöillä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän viestin merkiksi vierailustasi :)