torstai 18. helmikuuta 2016

Focaccia

Kamerani kätköistä löytyi kuva noin kuukausi sitten tekemästäni focacciasta. Ajattelin ohjeen teille myös jakaa, sillä tällä ohjeella sain focacciasta niin maukasta että ihanan huokoista rakenteeltaan. Ohje on alunperin Sikke Sumarin. Kokeilin hänen ohjettaan edellisenä päivänä, mutta en ollut tyytyväinen siihen, joten tein pieniä muokkauksia ja alla oma ohjeeni :)


FOCACCIA

 3 dl huoneenlämpöistä vettä

12  g kuivahiivaa

2 tl sokeria

400 g durumvehnäjauhoja

reilu 2 rkl oliiviöljyä
1-2 tl suolaa
Päälliset:

Oliiviöljyä

Rosmariinia/tinjamia 

Kirsikkatomaatteja

Merisuolaa (Itse käytin hiutaleita)



Sekoita kaikki ainekset keskenään, mutta älä vaivaa. Kaada taikina oliiviöljyllä voideltuun pieneen uunivuokaan (Jos haluat normaaliuunivuoallisen, tee 2-kertainen taikina) ja anna kohota vähintään tunti, itse annoin jopa 1½ tuntia muovilla peitettynä, jottei pinta kuivu. Painele nostatuksen jälkeen taikinaan kuoppia sormilla ja valele reilulla oliiviöljyllä. Revi/riivi/pilko päälle mieluista yrttiä ja asettele kirsikkatomaatin puolikkaat taikinan päälle leikkuupinta ylöspäin. Ripottele pinnalle merisuolaa.

Paista uunissa 220°C noin 15-20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullan ruskea.

Vala heti uunista tulleen leivän päälle vielä oliiviöljyä ja ripottele päälle merisuolaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin merkiksi vierailustasi :)